Alkoi odotusaika. Soilesta tuntui, ettei hän koskaan ollut ollut näin onnellinen. Jopa suhde Mikkoon tuntui lämmenneen uuden elämän syntymän odotuksen myötä. Tyypilliseen tapaansa alkoi Mikko ajatella heti elämisen käytännöllistä puolta. Kun toinen lapsi nyt syntyisi, olisi hankittava isompi auto, jotta koko perhe lapsenvaunuineen ja isoine koirineen siihen mahtuisi.

Mikko aloitti innokkaan autovertailun. Oli uuden auton hankkiminen ollut hänellä ajatuksissa jo aiemminkin, mutta Soile oli sitä aina toppuutellut. Hänen mielestään autoja ei kannattanut vaihdella vain vaihtamisen vuoksi. Mutta nyt Mikko sai todellisen syyn, eikä Soilellakaan enää ollut sen paremmin syytä kuin haluakaan hänen innostustaan tyrmätä. Soile ymmärsi, että se oli Mikon tapa osallistua lapsen odotukseen. Pohjimmiltaan halusi Mikko kuitenkin pitää huolen perheestään. Hän teki sen niillä keinoilla, jotka hänelle olivat luontevimpia.

Tammikuun loppupuolella oli Soile saanut tiedon siitä, että sikiö oli normaali. Lapsen oli määrä syntyä elokuussa. Soile oli hyväkuntoinen ja kävi töissä. Mitään erityisiä oireita tai vaivoja ei hänellä ollut, vaan kaikki tuntui sujuvan hyvin.

Koko perhe odotti vauvaa innokkaasti ja hänen syntymästään puhuttiin usein. Koululaiselle ei vielä ollut annettu lupaa kertoa uudesta vauvasta kavereilleen, vaikka tämä aivan paloi halusta tehdä se. Haluttiin odottaa, että asia etenisi hiukan pitemmälle. Ainahan oli olemassa mahdollisuus, että raskaus syystä tai toisesta keskeytyisi jo alkuvaiheessa. Sen oli Soile saanut kokea pari vuotta aiemmin. Nyt maltettiin odottaa, että raskaus ehtisi pidemmälle. Sisarelleen taisi Soile asiasta kertoa ja samoin vanhalle äidilleen ja isälleen, jotka kummatkin iloitsivat yhdessä Soilen ja tämän perheen kanssa.

Iloisen odotuksen aika jatkui.