Laura ei kuitenkaan olisi ensimmäinen talossa asustava ulkomaalainen. Jo aiemmin oli perhe majoittanut tyttären koulussa vierailevia ulkomaalaisia: saksalaisen tytön ja virolaisia poikia, jotka jo tuloiltana vaihtuivat virolaisiin tyttöihin. Vaihtoon oli syynä se, että tytär ei voinut suvaita poikien alkoholinkäyttöä. Vaikka moinen ”suvaitsemattomuus” voi sivullisesta tuntua tiukkapipoisuudelta, osoitti se kuitenkin sen, että tyttärellä oli luonnetta ja rohkeutta seisoa periaatteittensa takana. Soile kunnioitti tyttärensä suoraselkäisyyttä.

Nämä lyhyet isäntäperheenä toimimiset opettivat muutamia asioita, jotka sitten ymmärrettiin ottaa huomioon, kun Lauraa odotettiin saapuvaksi. Yksi ja ehkä tärkein oli se, että huone, johon Laura majoitettiin, ei enää toiminut tietokoneen sijoituspaikkana, kuten tähän asti. Jo aiemmat majoitettavat olivat viihtyneet vähän liikaa koneella, ja siellä olisi Laurakin istunut päivät päästään, jos siihen mahdollisuus olisi annettu, kuten myöhemmin tultiin näkemään.

Muutenkin uuden perheenjäsenen tulo aiheutti muutoksia normaaliin elämään. Soile halusi, että kaukaa tulevalla nuorella ihmisellä olisi viihtyisä ja kaunis huone, ja että hän tuntisi olevansa tervetullut taloon. Huone, joka siis aiemmin oli toiminut jonkinlaisena työ- ja vierashuoneena, sisustettiin nyt siihen malliin, että tulokas saattoi tuntea sen omakseen. Typeryyksissään Soile kuvitteli, että tulijakin iloitsisi nähdessään, että häntä oli ajateltu. Mitä vielä! Jos Soile oli odottanut kuulevansa kiitoksia vaivannäöstään, pettyi hän pahemman kerran. Laura ei sanallakaan maininnut pitävänsä huoneestaan, vaikka jopa jotkut sivulliset huomasivat, että huone oli laitettu kauniiksi tulijaa ajatellen. Myöskään hän ei huolehtinut huoneen siisteydestä, niin että se pian oli kuin kaatopaikka. Mutta tämä kaikki oli vielä edessäpäin. Nyt vielä kuviteltiin, että elo jatkuisi kuin ruusutarhassa.

Tyttären kielikurssi ajoittui heinäkuun ensimmäisille viikoille. Sitä ennen oli käyty lähikaupungissa kuulemassa järjestäjän tarkempia ohjeita kurssilaisille ja heidän vanhemmilleen. Kaikkia jännitti, sillä kyseessä oli tyttären ensimmäinen yksin tehtävä ulkomaanmatka, joka kesti useamman viikon. Paikan päällä tytär asuisi perheessä, jossa oli lapsia. Soile kuvitteli, että tyttärellä olisi mahdollisuus olla tekemisissä perheen kanssa, ja opasti tytärtä monin tavoin, miten kannatti yrittää ryhtyä juttelemaan perheenjäsenten kanssa ja osallistumaan heidän elämäänsä, jos se suinkin oli mahdollista.

Taas romahtivat pilvilinnat rytinällä, sillä paikan päällä kävi ilmi, että perheen äiti harrasti kielikurssilaisia pelkästään bisnesmielessä. Koskaan eivät kurssilaiset saaneet esimerkiksi syödä perheen kanssa, vaan heidät ruokittiin eri aikaan erilaisilla ruuilla jossakin nurkassa. Kaiken lisäksi ruoka oli niukkaa, paahtoleivät usein karrelle palaneet ja kouluun mukaan annetut eväät eivät alkuunkaan täyttäneet mahaa. Tytär kertoi silti syöneensä joka kerta viimeisenkin murusen, ja siitä huolimatta nälkä kurni suolissa alituiseen. Onneksi matkakassassa oli sen verran ylimääräistä, että aivan nälässä ei tarvinnut olla.

Lisäksi yritti perheen äiti rahastaa vielä ylimääräistäkin. Kurssin hintaan piti kuulua täysi ylöspito asumisineen, ruokineen ja pyykinpesuineen. Hänpä keksi määrätä melko korkean hinnan siitä, että pesisi tyttären pyykit. Onneksi ei tytär niellyt tätä asiaa purematta, vaan otti selvää asiasta. Hän sai kuulla, että pyykinpesusta ei tarvinnut kenenkään maksaa ylimääräistä. Ja niin tulivat pyykit pestyiksi samaan hintaan! Kotona tytär kyllä kertoi yrittäneensä selvitä mahdollisimman vähällä pyykillä, ettei tulisi ainakaan mitään sanomista.

Taas oli Soile ylpeä tyttärestään. Varmasti tämä pärjäisi maailmalla, kun ei oikopäätä maksanut aivan kaikkea, mitä joku keksi määrätä. Olisiko Soilesta itsestään tuon ikäisenä löytynyt tuollaista tomeruutta? Tuskinpa!