Jahas, se on sitte talavipäivänseisauksen aika. Kai te ny ootta huomanneet, miten aika on seisahtanu, niin ku siinä Leinon runossaki sanotaan. Siinä runossa ei kylläkään puhuta mitään talavipäivänseisauksesta, vaan kesäyöstä. Mutta yhtä kaikki: aika seisoo. On vuojen pimein aika. Päivä ei enää tästä tämän lyhyemmäks tuu, vaan jonku päivän päästä alakaa jo pijentyä. Keskiaikaset ihimiset luuli, että yö on kaikkein pisin Lucian-päivän aikaan. Mutta ne ny luuli palijo muutaki. Jossain vaiheessa sitte selevis, että vasta tässä joulun alla on yö pisin ja päivä lyhin.

Tänään pitäs kans sen hyvän Tuomaksen tulla ja tuuva joulu tullessaan. Ennen vanhaan aateltiin, että kaikkien ulukonaisten jouluvalamistuksien piti olla jo kunnossa tällä päivämäärällä. Sillon nimittäin apostoli Tuomas Kaksonen saapu tuomaan joulurauhan.  Ei ollu enää aikaa laitella oluita, saati teurastaa eläimiä, ja kynttilöijenki piti olla jo valettuina. Monen mielessä tais näihin aikoihin kangastella jo jouluoluen täyteläinen, muheva maku. Alettiin hilijalleen valamistautua ottamaan joulua vastaan.

Nykysin taitaa olla aivan päinvaston. Tästä päivästä jouluaattoon meno sen ku kiihtyy. Ihimiset hyppää kaupoissa hullun lailla tekemässä viime hetken hankintoja niin ruoka- , ku lahajapuolelleki. Joissain kaupoissa aletaan jo myyvä alennuksella joulusuklaita ja muita joulusia tavaroita. Hullutusta, sanon minä.

Mutta mullapa alako tänään joulu! Aamusella kävin heittämässä sen lyhyen työkeikan. Ku sieltä palasin aamupäivällä, kahtelin ensin, miten mua oli muistettu joulua aatellen. Kasseista ja paketeista löyty kahvia, teetä, suklaata, makeisia, kuorrutettuja manteleita, joita tässä justiin popsin, pipareita, kynttilöitä, kukkia ja lautasliinoja. Siis kaikkea sellaista hyvää ja käyttökeleposta, josta pääsöö nopeasti eroon.

Ennen vanhaan mää tykkäsin kovastiki vaikkapa suklaakonvehteista. Ny ne ei mulle oikeen enää maistu. Saatan ottaa yhen joskus kahavin kans, mutta muuten ne tahtoo jäähä mulla koskemattomiks. Pitää varmaan joulun jäläkeen viiä työpaikalle. Siellä ne kyllä uppoaa äkkiä parempiin suihin.

Kynttilät on aina hyviä lahajoja. Niihin ku tuikkaa tulen, ei tartte kauaa miettiä, missä niitä säilös. Nyt näky tulleen palijo tuikkukynttilöitä, osa jotain tuoksuvaa mallia. Ne on heleppoja polttaa, mutta haittapuolena niissä on se, että niistä jää sitä kuorijätettä. Ja haisevista malleista saattaa saaha pääsä kipeäks.

Mutta se mun joulun alakaminen, mitä se sitte käytännössä meinaa? Ku tuossa loppusyksystä selevis, että tyttö viettää joulusa ulukomailla, piti mun sitte ruveta miettimään, missä mää jouluni luuhaan. Vaihtoehtoja oli ensiks olevana useampiki. Tytön mielestä mun ois pitäny lähteä ajamaan satoja kilometrejä toiselle puolelle Suomea sukulaisten luo joulun viettoon. Mua ei se aatos oikeen innostanu. Muutenki ois tuntunu minusta hoopolta lähteä toisten nurkkiin. Mää hylykäsin tämän suunnitelman mielessäni melekeen heti.

Seuraavaks mää aattelin lähteä matkalle. Mutta matkaseurasta oli puute, ja joulun viettäminen yksin ulukomailla ei sekään tunnu kovin mukavalta. Matkakohteita ois kyllä ollu aurinkorannoista kylypylälomiin. Tässä vaiheessa alako vahavasti näyttää siltä, että Suomessa mun se joulu on lusittava. Mitenhän sen paraiten sais kulumaan?

Mulla on jo pitemmän aikaa ollu toiveena saaha tehä jotaki konkreettista hyväntekeväisyyven saralla. Oon mää tietysti kaikenlaista puuhastellukin, mutta nyt mulle pällähti päähän, että mää haluaisin jouluna käyttää aikaani käymällä tervehtimässä yksinäisiä ja vanhoja ihmisiä, joilla ei juuri muita vieraita käy. Kummää tämän päätöksen olin teheny, mää ilimotin tytölle, joka vieläki kanto huolta mun joulunvietostani, että vietän joulun kotosalla ja meen kahtomaan ihimisiä, jotka oikeasti on yksinäisiä.

Seuraavaks piti ruveta tuumimaan, mistä sellaisia ihimisiä löytää. Kyllähän mää sen tiijän, että varsinki kaupungeissa niitä varmasti on pilivin pimein, mutta miten niihin sais yhteyven, se oliki jo toinen juttu. Ei muuta ku mietintämyssy päähän ja ankara ajatustyö käyntiin!