Sattuipa sitten kerran kesäisenä päivänä Punahilkka taas susihukkien sivuilla surfaillessaan osumaan profiiliin, joka tuntui lyövän laudalta kaikki aiemmat. Oli sopiva ikä, sopiva välimatka (ainakin Punahilkan mielestä), ajatusmaailma, joka oli kuin suoraan Punahilkan omasta päästä jne. 

Vain muutaman asian olisi Punahilkka tehnyt toisin kuin profiilin profiilin takana lymyilevä susi, mutta sen verran nyt aina piti eroja ollakin, ettei tuntuisi kuin koko ajan peilikuvaansa katsoisi, ja vain kaiku vastaisi omiin puheisiin. Ja kaikki tuo oli vielä tuotu esille sillä Punahilkan arvostamalla persoonallisella otteella.
 
Onko se nyt tässä?  Voiko se olla näin yksinkertaista? Onko deittisivulta tosiaankin mahdollista löytää tällainen helmi? Tällaisia Punahilkka tuumaili mielessään, ja tunsi kummia väristyksiä sisällään, vaikka kesäinen päivä oli lämmin, suorastaan helteinen.
 
Rohkea ja ripeäotteinen kun oli eikä yhtään kiveä jättänyt kääntämättä, silloin kun johonkin ryhtyi, väsäsi Punahilkka oitis lyhyen viestin yhteydenottopyyntöineen profiilin susihukalle ja jäi odottelemaan puhelinsoittoa.
 
Eikä aikaakaan, kun sellainen tuli. Susihukan pisteet nousivat taas huimasti Punahilkan silmissä. Ei tässä ainakaan mikään turha jahkailija ollut kyseessä, ja sehän, jos mikä, oli kovasti Punahilkan mieleen. Varovaisemmalta susihukka puhelimessa tuntui kuin profiilissaan, mutta se nyt saattoi johtua vaikka siitä, että hän soitti työpaikaltaan eikä voinut puhua täysin vapautuneesti. Aivan ymmärrettävää oli se jopa Punahilkan mielestä. Sitä paitsi kukapa sitä nyt heti ensimmäisessä puhelussa ihan kaikkea itsestään ventovieraalle ihmiselle paljastaa.
 
Puhelinkeskustelua seurasi tiivis s-postin vaihto, jossa ainakin Punahilkka oli heti vakavissaan liikkeellä, eikä tuntunut susihukkakaan jarruttelevan. Viestinvaihdon perusteella Punahilkan käsitys siitä, että oikea aarre oli nyt löytynyt, vahvistui entisestään.