Kohta sain vastauksen tähänkin viestiin. En aivan ymmärtänyt, mitä Jarkko tarkoitti tuolla pitkästymisellä ja turhautumisella. Ehkä hän oli aistinut viestistäni jotakin sellaista, vaikka sitä en mielestäni ollut lainkaan tarkoittanut. Siinä oli taas mielestäni oiva todiste siitä, miten väärin voi ymmärtää toisen tarkoitukset, jos näkee ne vain silmillään, mutta ei kuule korvillaan.

”Kun luin viestisi ensimmäiset 1/3 tunsin tekstissä eräänlaista turhautuneisuutta, pitkästyneisyyttä, ihan kuin olisi sanonut että mikään ei etene, mitään ei tapahdu... Olen statisti ja kertoja mutta kaikesta huolimatta yksin. Olen ehkä väärässä ja niin toivoisinkin mutta sinä yksin voit kertoa mikä on totuus.

Tiedän oikein hyvin että Sinä pystyt asettumaan Hänen asemaansa aivan oikeutetusti ymmärtäessäsi naisia, et paremmin kuin minä, vaan toisella tavalla kuin minä - tavalla kuinka miesten ajatuksia voidaan analysoida. Olet hyvä siinä, kuinka sen osaatkaan?

H on todella ollut ihan statistin roolissa enkä voi kuvitella miten minä, karismaattinen päättäjä ja joukon edellä kulkeva lipunkantaja on niin suuressa roolissa - hmmm, en kuitenkaan paheksu jo nyt tapahtunutta ja itseni ohjaamaa - olet muuten oppinut jotakin  minusta näinkin lyhyessä ajassa. Niin, se varmaan on molemminpuolista.

En puutu klenkkaukseen tai tekohampaisiin, puuttuessani saattaisin tehdä virheen. Hyväksyn ihmiset sellaisina kuin he ovat, niin olemukseltaan jota en voi muuttaa, niin ajatuksiltaan joita en halua muutta mutta väitellä toisinaan niistä. Välihuomautuksena Sinulle – kirjoittamisen etuja; ulkonäkö ei merkitse mitään. Sorry. Oups, kävelykeppini putosi käsien ulottumattomiin, vedän sen luokseni pitkällä viivoittimella. Jos sanon: olet aikas ailahtelava mieleltäsi, et osaa olla paikallasi, hmm ehkä en ole täysin väärässä.

Ja S, ei muuta kuin että liity täysipainoisesti tarinaan, tällä hetkellä tunnen että tämän juuri haluatkin kuulla joten tuota itseäsi juuri kuten haluat. Nautitaan siitä yhdessä.

Jos muuten iän suhteen olen ollut lähellä, se johtuu ainoastaan loogisesta matematiikasta, itse en ole antanut olettamuksen häivää itsestäni mutta sinä tunnut vielä kannon takana piilottelevan.

Tiedätkö, on painajaismaista kun sinulta ei ole tullut mitään viestiä ja minulla on sellainen kutkutus että Sinäkin odotat toisinaan viestiäni. Kivaa ja … yötä Sinulle, J

Totta kai odotin kopolla kourin Jarkon viestejä. Jos ei niitä noin vuorokauteen kuulunut, olin jo aivan tulisilla hiilillä, missä ne viipyvät. Ainahan oli mahdollista, että yhteydenpito loppuisi kuin seinään sanaa virkkamatta. Virtuaalimaailmassa olin useaan otteeseen sellaiseen käytökseen törmännyt. En tuntenut Jarkkoa niin hyvin, että olisin voinut sanoa hänen tässä suhteessa olevan toisenlainen kuin useimmat, vaikka sitä tietysti toivoin.

”Aikaista aamua pimeästä Suomesta!
Vaikka on vapaapäivän aamu (siis töistä vapaan, muuten on päiväni yhtä matalalentoa harrastuksiin liittyen), heräsin normaaliin aikaan, eikä uni enää tullut silmään. Niinpä ajattelin käyttää aikani hyödyllisesti ja päivittää kirjoituspuuhia, joita päivällä en muuten ehtisi tehdä. Sanon suoraan, että kun yön aikana oli Sinulta viesti tullut, niin siihen vastaaminen oli ehdottomasti ensimmäinen asia, jonka halusin tehdä. Tämä olkoon Sinulle vastauksena oletukseesi, että joskus olet ollut huomaavinasi minunkin ilahtuvan Sinun viestistäsi. Ei, tuo oli liian epämääräisesti sanottu, sanon sen toisin.

J, nautin kirjeenvaihdosta kanssasi! Niin tästä virallisemmasta puolesta kuin myös tuosta tarinakirjoittelusta. Jos viestisi viipyy, olen pettynyt, vaikka yritänkin selittää itselleni, että toki niin Sinulla kuin minullakin on muutakin elämää, joka joskus saattaa hiukan rajoittaa tätä virtuaaliystävyyttä :)). Johan tuossa aiemmassa viestissä sanoin aina odottavani sydän sykkyrällä, milloin Sinä lyöt luukut kiinni. Ja heti perään tietenkin varoitan itseäni liikaa eläytymästä ja kiinnittymästä sellaiseen, mikä ei ole kestävää.

Mutta sitten taas huomaan ajattelevani, että elämä on niin lyhyt. Ei sitä kannata tuhlata turhaan murehtimiseen eikä ainakaan siihen, että sanoo sille "en halua, koska oikeasti en uskalla ja pelkään seurauksia". Ja seuraavassa hetkessä olen jo täysillä mukana ja revin kaikesta tielleni osuvasta irti kaiken ja vielä vähän enemmänkin. Ehkä tämä on juuri sitä ailahtelevuutta, jota Sinä minussa olit aistivinasi, mene tiedä.

Mitä tulee siihen, että tiukasti yritän mielestäsi pysyä kertojan roolissa, niin on se sitä kyllä ollut. Mutta pitkästyminen ja turhautuminen ovat siitä kaukana! Alussahan ryhdyin kuin puolihuolimattomasti tähän hommaan. Oli jännittävää nähdä, saanko aloitukseesi jatkoa ja nimenomaan sellaista jatkoa, joka kantaa eteenpäin, ja johon molemmat olisimme tyytyväisiä. Aluksi oli siis kyse pelkästä kirjoittamisesta, tai niin minä ainakin naivisti kuvittelin :))). Mutta päivien ja viikkojen ja erityisesti tämän meidän toisen kirjeenvaihtomme myötä asetelma on hiljalleen muuttunut. Ulkopuolisesta tarkkailijasta, minusta, on tullut yksi tarinan henkilöistä, ei siitä mihinkään pääse.

Ehkä tiedostamatta asetuin siihen rooliin jo melko varhaisessa vaiheessa. Muistatko, kun joskus alussa sanoin, etten missään tapauksessa haluaisi millään sanomallani loukata Sinun tai vaimosi tunteita. Silloin vastasit vain omasta puolestasi. Miten muuten olisitkaan voinut vastata! Mutta se oli minulle ehkä sellainen viesti, että se rohkaisi minua lähtemään enemmän omille poluilleni ja omaan sisäiseen maailmaani.

Minä olin jo päättänyt, etten enää palaa tuohon aiheeseen, voiko toisen ihmisen oppia tuntemaan vain hänen kirjoittamaansa lukemalla ja analysoimalla. Mutta Sinä provosoit minua taas sen kimppuun! Minusta rupeaa tuntumaan, että Sinä luet minua kohta kuin avointa kirjaa! Toki olen aina tiennyt olevani ihminen, joka ei osaa pitää itseään ja sisintään piilossa. Kuvittelisin myös, että siitä on etua esim. kaikenlaisessa kirjoitustyössä. Ihmiset lukevat mielellään sellaista, minkä he ainakin voisivat kuvitella olevan totta. Kaikenhan ei tarvitse, mutta kaikki myös voisi olla täyttä totta. Eli onko tässä nyt kyseessä uskottavuus? Varmaankin,  ja kuten itsekin mainitsit, kirjoittamisessa on omat etunsa: lukija voi keskittyä vain niihin puoliin, jotka silmää ja korvaa hivelevät :))).

Mutta lopuksi menen vielä aivan äärestä laitaan. Tänään täällä Suomessa vietetään pyhäinpäivää. Haluan lähettää Sinulle kaikesta muusta kirjoittamastani näennäisesti täysin erillään olevan tekstin. Mutta koska olen oppinut, että olet tarkkanäköinen ja sydämellä asioita näkevä mies, ihminen, osaat varmasti senkin liittää osaksi kokonaisuutta.

Tänään olen siis hyvin kiireinen. Jos viestini viipyvät, johtuu se ainoastaan siitä, etten ole kotosalla.
S”