Ennen kuin tekisi rikosasiaa Liisan toimista, päätti Pekka vielä käyttää hyväkseen deittikanavaa, jonka kautta Liisaan oli tutustunut. Kai silläkin nyt jonkinlainen vastuu oli siitä, millaisten huijareitten tietoja kauttaan välitti. Toki Pekka ymmärsi omankin vastuunsa: itse hän oli Liisaan yhteyttä ottanut, itse rahat Liisalle lähettänyt, itse saisi omat haavansa nuolla.

Mutta kyllä Pekan mielestä ainakin yrittää kannatti. Jos ei yhteydenotto muuhun johtaisi, niin toivottavasti edes siihen, että Liisan profiili poistettaisiin sivustolta muita hyväuskoisia harhaan johtamasta. Aika laiha lohtuhan se kieltämättä Pekalle olisi, mutta Liisalle sentään jonkinlainen opetus. Näin Pekka hyväuskoisuudessaan kuvitteli.

Niin Pekka sitten kirjoitti pitkän ja seikkaperäisen kirjeen deittikanavan asiakaspalveluun. Hän kuvaili tutustumistaan Liisaan, moninaisia vaiheita heidän yhteisessä tarinassaan ja lopuksi kertoi hän sitten, miten Liisa oli häntä, hyväuskoista ja –sydämistä miestä pahan kerran höynäyttänyt ja nenästä vetänyt.

Vielä esitti hän arvelun, ettei suinkaan tainnut olla ainoa mies, jota Liisa näin oli kohdellut. Tätä väitettä Pekka ei kylläkään olisi käsi Raamatulla uskaltanut todeksi vannoa, mutta ei hän sitä ehdottomana totuutena esittänytkään, pelkkänä arveluna vain.

Pekka sinkautti viestinsä bittiavaruuteen ja jäi odottelemaan vastausta. Muuta ei tässä nyt oikein osannut tehdä.