Mutta eipä ollut sunnuntaiaamunakaan mahdollisuus venyä kovin pitkään yösijalla, sillä kotiinlähtö häämötti iltapäivällä. Minulle ei aikainen ylösnousu tuottanut mitään vaikeuksia, sillä olen tottunut heräämään varhain enkä nyt eläkemuorinakaan ole ottanut sellaista tapaa, että nukkuisin aamulla myöhään.

Tuskin se edes onnistuisi, sillä olen aina ollut aamuvirkku ihminen, joka saa tehtyä sen, mitä aikoo suunnilleen puoleen päivään mennessä, ja sen jälkeen ei oikein mistään tule enää mitään. Vanhemmiten tämä ominaisuus on vain korostunut, mutta onneksi olen myös oppinut hellittämään turhista tekemisistä. En ota stressiä siitä, tuleeko jokin työ tehdyksi silloin, kun olen sen ajatellut tehdä. Kyllä se joskus tulee tehtyä, ja jos ei tule, tuskinpa se niin tärkeä silloin onkaan!

Iltapäivällä sitten suunnistimme rautatieasemalle. Matkalla vielä poikkesimme kauppaan, kun vävypoika halusi viedä paikallista olutta tuliaisiksi talovahdeille ja koiranhoitajille. Sitäpä ei niin helposti löytynytkään, ja alkoi jo olla kiire junalle. Mutta niin vain oluttölkit lopulta löytyivät, ja me matkustavaiset ehdimme junaan.

Junassa nuoripari istui takanani. Minua oli vannotettu olemaan kuuntelematta heidän puheitaan, sillä junamatka aiottiin käyttää sopivan nimen etsimiseen tulevalle uudelle perheenjäsenelle. Nimi pitäisi löytyä niin tytölle kuin pojallekin, sillä tulevat vanhemmat eivät olleet halunneet tietää lapsen sukupuolta etukäteen.

Lisäksi ehtona oli, että nimen pitäisi olla helppo lausua ja sen tulisi sopia niin suomen- kuin ranskankieleenkin. Esimerkkinä tytär mainitsi pojan nimen Sulo, joka olisi ollut ihan kiva nimi, mutta ranskankielessä se kuulemma merkitsi "armoa". Jokin toinen suomalainen mukava pojannimi taas olisi ranskaksi tarkoittanut samaa kuin "veden alla". Lisäksi nimen olisi oltava lyhyt, sillä pienokainen saisi sukunimikseen sekä äidin että isän sukunimet.

Minä lupasin olla höröilemättä. Ja vaikka olisinkin teroittanut kuuloani, ei se mitään olisi auttanut. Keskustelu ja nimivalinta käytiin nimittäin ranskaksi, ja siitä kielestä en minä osaa kuin muutaman sanan.

Matkan pituudesta oli hyötyä. Sopivat pojan- sekä tytönnimet, kaksi kappaletta kumpaakin, löytyivät, ja tuleva lapsi saisi nimet käyttöönsä heti maailmaan putkahdettuaan ranskalaiseen tapaan. Ei siis tarvitsisi odottaa viikkokausia ristiäis- tai nimiäispäivää.

Illansuussa juna puksutti kotiasemalle. Oli kyllä ihanaa tulla taas kotiin, sillä minä olin ollut reissussa liki kaksi viikkoa! Juuri mikään ei ollut muuttunut poissaollessani. En ainakaan suuria muutoksia huomannut. Uusi talokuitu oli kuitenkin poissaoloni aikana asennettu taloomme. Nyt hoitui internetyhteys kiinteän laajakaistan kautta entisen mokkulan sijaan, mutta eihän sekään mitään muuttanut.