Elettiin tammikuun alun kylmää pakkaskautta. Pakkanen ei kuitenkaan Punahilkkaa haitannut hänen valmistautuessaan lähtemään sudenpesään. Jos Punahilkka pakkasen purevuutta olisi ajatellut, olisi hän tietenkin vaatettanut itsensä villahousuin ja paksuin sukin, kukaties toppavaattein, jotta mahdollisimman lämmin olisi ollut matkustaa.

Mutta ei hän sellaisia ajatellut. Itseään kohtalaisen järkevänä pitävä Punahilkka oli kuin järkensä menettänyt. Ei hän voinut käsittää, miten tämä susi sai hänen verensä kohisemaan, nosti punan poskille, ja ajatuskin sudesta ja tämän tassun hipaisusta Punahilkan iholla lähetti tuhannet perhoset räpistelemään vatsanpohjassa. Ja niin pukeutui Punahilkka kauniisiin vaatteisiin, veti ohuet sukat jalkaansa ja sujautti pienet jalkansa kauneimpiin nilkkureihinsa. Sitten oli hän valmis lähtemään.

Matka sudenpesään sujui hyvin. Täsmälleen sovittuun aikaan seisoi Punahilkka suden oven takana ja soitti ovikelloa. Susi tuli avaamaan, ja kohta oli Punahilkka suden lämpimässä, ihanassa sylissä suu suuta vasten, käsi kaulalla. Yhä lähemmäksi toisiaan halusivat susi ja Punahilkka, ja mikäpä heiltä, aikuisilta, vapailta ihmisiltä olisi sen halun täyttymystä estänyt. Punahilkka nautti, susi nautti, aika pysähtyi toviksi…

Olisi voinut kuvitella, että nyt kun susi ja Punahilkka vihdoinkin olivat tavanneet uudelleen, olisi käytettävissä ollut aika kulutettu mahdollisimman tarkkaan toisen ihmeitä tutkien. Mutta yllättäen susi ei siihen kovin halukas ollutkaan. Punahilkan suoraan ehdotukseen nauttia vielä toistamiseen ihanasta yhdessäolosta vastasi susi, ettei hän suinkaan mikään teräsmies ollut.

Hiukan Punahilkka ihmetteli moista vastausta; hänelle olisi riittänyt vähempikin, mutta ei toki ryhtynyt sutta painostamaan mihinkään. Suden sanat hän painoi kuitenkin mieleensä, ja ajan kuluessa ovat ne hänelle valjenneet aivan uudella tavalla.

Sitäkin Punahilkka ihmetteli, että tällekin sudelle tuntui television seura olevan mukavampaa ajankulua kuin lämpimän ja kiihkeän Punahilkan seura. Punahilkka ei halunnut ryhtyä television kanssa kilpailemaan; siihen ei hänestä olisi. Suden seuraillessa televisiosta tulevia ohjelmia lepäsi Punahilkka suden sylissä, kunnes oli aika lähteä kotimatkalle. Seuraava päivä olisi työpäivä kummallakin.

Tyytyväisenä palaili Punahilkka kotiin. Sinne tultuaan laitteli hän sudelle vielä tekstiviestin, jossa kiitti tätä ihanista yhteisistä hetkistä. Vastausta viestiinsä ei hän saanut…