Jo ensimmäisenä kesänäni täällä uudella kotipaikkakunnallani olin pannut merkille, että erään marketin pihassa seisoi noin viikon välein sama pakettiauto. Auton edustalla olevan kyltin mukaan kyseessä oli punkkibussi. Minä tietenkin huolehtivaisena äitinä kysymään tyttäreltäni, joko heidän kissansa ja koiransa ovat kyseisessä bussissa asioineet punkkirokotuksen saamassa. Tällä seudullahan oli punkkeja joka lähtöön, ja niiltä suojautuminen oli tarpeen. Taisi siinä nauru maittaa, kun selvisi, että punkkibussi oli paikalla ihmisiä ja heidän rokottamistaan varten.

Ensimmäisenä kesänä en kuitenkaan vielä innostunut ottamaan itselleni punkkirokotusta. Mutta kun kesäisin vietin paljon aikaa tyttären huushollissa, joka käytännössä oli melkein maaseutua, ajattelin, ettei rokotuksesta varmaan haittaakaan olisi. Niinpä sitten eräänä kesäkuisena iltapäivänä suuntasin kulkuni punkkibussille ja sain piikin olkavarteeni.

Tehosteannos annettaisiin parin viikon kuluttua, ja sitten saisinkin aina tekstiviestillä kutsun, kun olisi taas aikaa päivittää rokotuksia. Tuo kutsu tai muistutus oli hyvä asia, sillä nykyisin ei päähäni jää enää mikään, ei ainakaan sellainen asia, joka tapahtuu vasta joskus tulevaisuudessa. Hyvä siis, että joku toinen muistaa asiat puolestani.

Asun pienkerrostalossa, jossa on vain neljä huoneistoa. Talomme ei vaikuta lainkaan kerrostalolta eikä se sellainen ole alunperin ollutkaan, vaan paikkakunnan entinen matkustajakoti. Joskus 70-luvulla matkustavaisten määrän kai vähetessä se sitten on muutettu asuinhuoneistoiksi.

Huoneistoissa on asunut milloin keitäkin, mutta yhdessä huoneistossa ovat samat asukkaat pysyneet jo yli kaksikymmentä vuotta. Kyseinen pariskunta on hoitanut taloa ja sen ihanaa puutarhaa  huolella, ja me muutkin asukkaat saamme nyt nauttia siitä erityisesti keväisin, kun luonto puhkeaa loistoonsa, kesäisin, kun kaikki kukkii ja kukoistaa ja syksyisin, kun omenapuut tarjoavat runsasta satoaan.

Mikään ei kuitenkaan kuki ja kukoista ilman jatkuvaa hoitoa ja huolenpitoa. Pariskunta oli lähdössä monen viikon lomareissulle ulkomaille. Heräsi kysymys, kuka hoitaisi pihaa sillä välin. Juuri muuta hoitamista ei olisi kuin ruohonleikkuu, mutta jonkun sekin olisi tehtävä.

Naapurinrouva kysyi, ottaisinko minä sen vastuulleni. Ei minulla mitään sitä vastaan ollut. Ainoa huolenaiheeni oli, osaisinko käyttää ruohonleikkuria. En ollut juurikaan ajanut ruohoa moottorikoneella, vaan ollessani vielä naimisissa ja asuessani omakotitalossa ruohon leikkasi aina aviomieheni. Oli minullakin pieni käsin lykittävä kone, jolla joskus innostuin leikkaamaan ruohoa ihan huvikseni.

Naapurin isäntä lupasi opettaa koneen salat minulle ja varasi autotalliini bensakanisterinkin siltä varalta, että leikkaamista olisi paljon, ja bensa loppuisi. Niinpä sitten lupasin ottaa "talonmiehenhommat" vastuulleni moneksi kesäiseksi viikoksi.

Viime kesä oli kuiva ja kuuma, kuten muistetaan. Kun vettä ei juurikaan tullut, ei ruohokaan kasvanut mahdottomasti. Pääsin siis vähällä, sillä leikkasin ruohon vain kolme kertaa naapureitten usean viikon miitaisen loman aikana ja senkin tein vävypojalta lainaamallani käsikoneella. Viimeisen parturoinnin tein juuri naapureitten kotiinpaluuta edeltävänä päivänä, joten nurmikko oli todella siisti, kun puutarhan varsinaiset hoitajat palasivat kotiin.