Niin koitti sitten se toukokuinen päivä, jolle olin saanut vastaanottoajan. Se sattui olemaan perjantai, ja kuinka ollakaan, olin saanut samalle päivälle sovitettua vielä kaksi muuta asiaa hoidettaviksi. Päivästä tulisi siis varsin tehokas, kun ensin hoitaisin työt alta pois ja sitten kiiruhtaisin keskustaan, jossa muutoin hyvin harvoin kävin, muita asioita hoitamaan. Vielä illalla olisi jokin harrastusmeno, joten kotona en ehtisi homehtua montakaan tuntia yksikseni ja hyvä niin!

Kipein kintuin ja suurin toivein raahustin iltapäivällä lääkäriasemalle. Vastaanottoajat olivat aivan aikataulussa, ja varaamallani kellonlyömällä pääsin puoskarin puheille. Hiukan hämmästyin, kun pöydän takaa nousi minua tervehtimään harmaa, vanha, menninkäistä muistuttava hahmo villasukat jaloissaan. Ei ollut valkoista takkia eikä stetoskooppia kaulalla, vaikka en nyt tosissani ollut sellaisia tunnusmerkkejä odottanutkaan.

Istuin potilaan paikalle vaivojani valittamaan. Aloitin kolmen vuoden takaa, jolloin ensimmäiset oireet olivat ilmenneet, ja joiden jatkoa oletin nykyisten kipujeni olevan. Menninkäinen kirjasi tietoja muistiin minkä ennätti. Kun sitten olin mielestäni oleellisimmat asiat saanut kerrottua, sain nousta ylös tutkittavaksi.

Kankeasti nousin ylös tuolistani ja asetuin menninkäisen eteen seisomaan, kuten käskettiin. Siinä minua silmäiltiin jokunen tovi, ja sitten minun piti pyörähtää ympäri. Pyörähtämiseltä liikehdintäni tuskin kuitenkaan vaikutti, sillä olin kankea kuin seiväs. Sain kuitenkin käännyttyä ja taas minua ja vartaloni asentoa silmäiltiin. Vielä piti taipua eteenpäin, ja niin oli diagnoosi lyöty lukkoon.

Minulla oli oikeanpuoleinen lantioluu poissa paikoiltaan. Näin menninkäinen messusi. Kun kauhistelin asiaa, lohdutti menninkäinen, ettei hätä ollut lainkaan tämän näköinen. Se asia olisi korjattu tuossa tuokiossa. Muutama pieni liike sinne ja toinen tänne ja luut olisivat naksahtaneet niille kuuluville paikoille.

En väittänyt vastaan, sillä mitäpä minä tiesin SI-nivelestä tai eripituisista raajoista, jotka aiheuttivat jos jonkinlaista harmia kantajilleen. Hiukan kyllä mielessäni ihmettelin sitä, että jos yli viisikymmentä vuotta olin onnistunut tallustamaan tämän maan kamaralla eripituisin jaloin sen kummempia vaivoja siitä saamatta, miten nämä kiusalliset vaivat nyt ykskaks olivat putkahtaneet pintaan tehden elämäni todella hankalaksi.

Pidin kuitenkin mölyt mahassani ja päätin katsoa, jos sittenkin kokisin ihmeparanemisen menninkäisen käsittelyn jälkeen. Olin oikeasti valmis kokeilemaan vaikka mitä, kunhan vain saisin avun vaivoihini. Joko hoito auttaisi tai sitten ei, mutta kokeilematta ei sitä voinut tietää.