Vastasin Jarkon ilmaan heittämiin ajatuksiin samansuuntaisesti. Olin tarinassa ottanut uuden, henkilökohtaisemman suunnan. Siihen suuntaanhan Jarkko oli oikeastaan kaiken aikaa ollut minua työntämässä, mutta minä olin itsepintaisesti hannannut vastaan. En halunnut asettaa itseäni erääksi tarinan henkilöistä, vaikka kirjoittamalla siten kuin kirjoitin, olin sen jo tehnyt. En vain voinut myöntää sitä itselleni, saati Jarkolle. Nyt sen kuitenkin olin tehnyt ja odotin hiukan jännittyneenä Jarkon reaktiota, joka sitten olikin asialle myönteinen.

Kun nyt luen tuolloin vuosia sitten kirjoittamiani viestejä, soimaan itseäni taas siitä, miten helposti jään kirjoittamisen ansaan. Kun kohtaan ihmisen, jonka kanssa ajatustenvaihto on vaivatonta ja kepeää, vaikka asiat, joista puhutaan eivät sellaisia aina olisikaan, jään heti koukkuun huumaavaan tunteeseen ja odotukseen.

On ihanaa saada viestejä ja yhtä ihanaa on vastata niihin. Jossakin vaiheessa käy sitten niin, että minä jatkan kirjoittamista, vaikka vastapuolen viestit harvenevat milloin mihinkin syyhyn vedoten. Vastauksen odottaminen on piinaavaa, ja kun se sitten tulee, on mielihyvän tunne niin suuri, että harvoin maltan jättää vastaamatta oitis. Alla olevassa viestissä huomasin jo lupaavani kiltisti odottaa Jarkon viestejä, vaikkei hän viikonloppuisin ehtisi niihin paneutuakaan, ja vaikka ne joskus viipyisivätkin tavallista kauemmin. Huomaan myös taas kerran teroittavani sitä seikkaa, että kun jompikumpi haluaa lopettaa, pitää asia kertoa suoraan. Viittaan myös Aleksiin, joka sulki sähköpostitilinsä siitä sanaakaan ilmoittamatta.

”J,
hetken jo luulin, että nyt menin tarinassamme liian pitkälle, ettet tarkoittanutkaan sanomaasi niin kuin minä sen ymmärsin. Minua jopa vähän pelotti avata Sinulta tullut viesti. Voit uskoa, että kivi putosi sydämeltäni, kun sitten luin viestisi. :)

Ajattelin aamulla, että voimme toki sopia niin, ettemme viestittele lainkaan viikonloppuisin, ettet Sinä joudu mihinkään hankaluuksiin. Ymmärrän tilanteesi kyllä oikein hyvin. Itse olin taas lähes koko päivän teatterilla. Ja olen minä ainakin niin koukkuun Sinun viesteihisi jäänyt, että pettymys oli kohtalainen, kun kotiin tultuani en viestiäsi saanutkaan luettavakseni. Tällä en tarkoita sitä, että Sinun pitäisi koko ajan minulle olla viestittelemässä. Sitä tarkoitan, mitä Sinäkin omassa viestissäsi pohdit: on ihanaa saada kirjoittaa Sinulle ja vielä ihanampaa on saada lukea, mitä Sinä kirjoitat minulle. Kauheaa on odottaa, kun ei voi tietää, tuleeko postia vai ei.

Jo eilen kirjoitit iloitsevasi siitä, että olen luottanut Sinuun kertomalla jotain sellaista, mikä on aivan sisintäni. Samalla toivoit voivasi olla luottamukseni arvoinen. Minä toivon aivan samaa omalla kohdallani: että minä puolestani voisin olla Sinun luottamuksesi arvoinen. Sellainen on tässä kovassa maailmassa harvinainen lahja, voida luottaa ja itse osoittautua myös luotettavaksi.

Kun nyt kerran tuohon asiaan päädyimme, niin yhtä asiaa toivon tältä meidän "suhteeltamme". Se kuuluu näin. Jos kumpi tahansa meistä jonakin päivänä huomaa, että tämä tie on kuljettu loppuun, on siitä kerrottava toiselle heti ja suoraan. Mikään ei loukkaa enempää kuin se, että toisen viestit hiljalleen harvenevat ilman mitään selitystä ja loppuvat sitten kokonaan. Tai vielä enemmän loukkaa kyllä, jos toinen sulkee sähköpostinsa kertomatta sitä toiselle. Tämä on virtuaalista ystävyyttä, mutta ei se tee meistä kummastakaan olemattomia henkiä. Olemme eläviä ja tuntevia ihmisiä, lihaa ja verta. Joskus jotkut ihmiset tuntuvat unohtavan sen.

Vielä tuosta tarinasta. Jatkan sitä nyt alkamaani suuntaan. Jos haluat muutoksia puoleen tai toiseen, kerrothan sen minulle. Nythän Sinullakin alkaa olla sanavaltaa, kun entinen kertoja työnsi itsensä suoraan syliisi. :)))).
Ja muista, älä ota paineita vastaamisesta. Jaksan kyllä odottaa niin kauan kuin tiedän, että jotain odotettavaa on. :)

S :)”

Näin Jarkko vastasi.

”KopKop,

jaa että kirjoittamalla ei saa tunteita ja tuntemuksia esiin ???

Kiitokset viestistäsi jota nautinnollisesti luin, oli kuin itse olisin osan kirjoittanut - niinpä voin sanoa että ajatuksemme yhtyvät jossakin XXX sfäärissä. Nyt kuitenkin pitää käydä astioita lutraamaan erinomaisen illallisen jälkeen, illallisen johon olin täysin pettynyt mutta muut vetivät lippua salkoon.

Illallinen oli täysin "sieltä", olisin pystynyt huomattavasti parempaan. Ottaa pattiin. Pieniä ovat toisinaan ihmisten murheet kun tietää mitä muualla tapahtuu. Olen itsekäs, nautin itsestäni ja nautin myös toisten makuelämysten tyydyttämisestä.

Hyvää yötä, J

Ja anna tarinan jatkua, kerrankin kun itse olet mukana.

En oikein ymmärrä, mitä Jarkko tarkoitti heitollaan ”jaa että kirjoittamalla ei saa tunteita ja tuntemuksia esiin???” En mielestäni koskaan ollut väittänytkään, ettei niin voisi olla. Siitä limme kyllä useasti vääntäneet kättä, voiko toisen ihmisen oppia tuntemaan pelkkien kirjoitusten pohjalta. Olin ja olen edelleen sitä mieltä, ettei se ole mahdollista. Sanat vievät helposti harhaan. Vasta kasvokkain näkeminen antaa ihmisestä kokonaiskuvan, johon voi luottaa ja jonka pohjalta voi tutustumista syventää.  Samaa asiaa jankutin taas uudessa viestissäni, jonka lähetin jo kukonlaulun aikaan seuraavana aamuna.

”Huomenta, J!

Sinä varmaan vielä nukut tähän aikaan aamusta, mutta minä en enää saanut unta. No, kävinkin nukkumaan jo yhdentoista maissa, joten alkaahan se olla aika herätä.

Oli taas ilo ja ihmetys lukea viestisi, kiitos siitä! Asia on niin, että vaikka viesti ei aina pituudellaan päätä huimaa, sen sisältämät asiat voivat olla sitäkin merkityksellisempiä. Mieltäni lämmitti, kun huomasin Sinun ymmärtäneen mitä tarkoitin. Tässä en nyt viittaa Sinun ymmärrykseesi, vaan siihen, että minä osasin tehdä itseni ymmärretyksi.

Tuosta illallisesta tai mistä muusta itse tuottamastamme tahansa. Älä ole niin ankara itsellesi! Jos toiset nauttivat, olet onnistunut. Epäilenhän minäkin usein sitä, mitä laitan paperille. On oikeastaan hyvä, että itsekritiikki kasvaa, mutta jos se alkaa liikaa rajoittaa kaikkia tekemisiä ja niistä nauttimista, niin se on pahasta.
Sopivasti kritiikkiä, sopivasti irrottelua ja uusien alueitten valtaamista, siinä voisi olla aika hyvä ohje. Sitä paitsi, kyllä niitä maan pinnalle pudottajia, jopa maan rakoon polkijoita on aivan riittävästi. Se pitää oikeastaan sopivasti nöyränä, kun ei automaattisesti saakaan ylistystä. Tulee tunne, että ehkäpä jossakin on vielä parantamisen varaa.

Mutta vielä ensimmäiseen lauseeseesi! En minä muista väittäneeni, ettei kirjoittamalla saisi tunteita ja tuntemuksia esiin. Niillähän juuri saa, sitten kun se luottamus on syntynyt. Muistaakseni olen koko väittelymme ajan puhunut kokonaiskuvasta, joka mielestäni jää puutteelliseksi pelkän kirjoittelun ja lukemisen perusteella. Asia on tietysti hiukan toinen, jos kumpikin kirjoittaa ns. sydänverellään.

Tiedätkö, nyt tuli mieleeni, että aloitin viestisi tahallisesti noin, että saisit minut taas pohtimaan tuota samaa asiaa. :))). Näetkös nyt, miten sinisilmäinen ja helposti höynäytettävä olen? :)))
Mukavaa alkavaa työviikkoa myös sinne Ranskaan!
Palaillaan! S”