Aikanaan sisareni siis avioitui ja muutti kauaksi asumaan. Talosta hävisi nyt naispuolinen työntekijä. Oli aika kaksosveljeni katsella taloon emäntää. Sellainen löytyikin melko pian. Jo aiemmin oli tilalla tehty sukupolvenvaihdos. Veljeni sai asuttavakseen tilan peltoineen ja karjoineen, ja äidistä ja isästä tuli syytinkiläisiä.

Äidillä oli toive, että he isän kanssa saisivat oman pienen tönön asuttavakseen, mutta sellaiseen ei veljeni suostunut. En ymmärrä miksi, sillä se olisi ollut kaikkien etu. Olisihan ollut järkevää, että vanhukset olisivat saaneet oman rauhan, samoin nuoripari oman talouden hoidettavakseen ja asuttavakseen. Totta kai olisi vaatinut rahaa ja viitseliäisyyttä rakentaa vanhuksille oma soppi, ja se lieneekin suurin syy siihen, miksi isä ja äiti joutuivat jäämään samoihin tiloihin asumaan.

Ajan kuluessa varsinkin anopin ja nuoren emännän välit kiristyivät monestakin syystä. Äiti ehdotteli isälle muuttoa muualle moneen kertaan, mutta tämä ei siihen suostunut. Vasta sitten, kun isä alkoi tarvita sairaalahoitoa ja lääkärinpalveluksia tämän tästä, hän taipui äidin tahtoon. Vanhukset muuttivat kunnan palveluasuntoon, jossa apua oli saatavilla nopeasti ja helposti.

Muistan, miten iloinen äiti muutosta oli. Hän sanoi vasta nyt vanhoilla päivillään saaneensa oman kodin, jossa ei ollut muita emäntiä. Ymmärrän häntä, sillä olihan hän nuorena miniänä tullut isän kotiin. Kun oma talo valmistui, muuttivat sinne appiukko ja hänen uusi vaimonsa, joka sekaantui kaikella tavalla talon asioihin. Kun heistä päästiin, oli jonkin aikaa rauhallista, mutta sitten tuli taloon nuori emäntä, joka tietysti halusi elää omalla tavallaan.

Nyt oli äidillä mahdollisuus elää niin kuin halusi. Valitettavasti hän oli sairastunut diabetekseen, minkä johdosta hän joutui usein sairaalahoitoon. Luulen kyllä, että hän meni sinne mielellään. Siellä sai valmiin ruuan, ei tarvinnut huolehtia pyykeistä eikä siivouksista, vaikka niistä taisi kyllä toinen sisareni huolehtia muutenkin. Koska äiti ei ollut mikään petipotilas, pystyi hän osallistumaan sairaalan toimintaan. Hän kävi ahkerasti askartelemassa ja kotiin tullessaan oli hänellä aina monenlaisia askarteluja mukanaan.

Äidillä oli muitakin sairauksia. Hänellä oli todettu lonkkavika, joka sitten leikattiin. Leikkaus onnistui, ja kovat yökivut hävisivät, mutta lääkäreille oli kuuleman mukaan sattunut jokin virhe leikatessaan. Oli katkaistu väärä lihas, näin ainakin äidille oli sanottu, ja siitä seurasi se, että äiti joutui käyttämään kävelykeppiä lopun ikänsä.