Jos äitini vielä eläisi, täyttäisi hän tänään, 1.9.2014, 97 vuotta. Hän on kuitenkin ollut kuolleena jo neljätoista vuotta. Hän sai elää pitkän elämän. Joskus ajattelen, että jos itse elän yhtä vanhaksi kuin äiti, on minulla vielä mahdottoman pitkä aika jäljellä. Välillä ajatus suorastaan ahdistaa, vaikka järjellä ajatellen tiedän, että sellaisesta on aivan turha ahdistua. Elämäni voi loppua jo huomenna, ensi yönä tai jopa ennen kuin saan tämän kirjoituksen loppuun. Se voi myös jatkua paljon äidin saavuttamaa ikää pitemmälle, joten miksi murehtia asioita, joista ei mitään tiedä. Parasta vain on elää päivä kerrallaan ja nauttia annetuista päivistä.

Koska nyt on äidin syntymäpäivä, haluan hiukan muistella häntä. Asun kaukana paikkakunnasta, jonne hänet on haudattu, joten en voi viedä haudalle kukkia tai sytyttää kynttilää. Tietysti voisin viedä kynttilän palamaan muualle haudattujen muistopaikalle, mutta mieluummin ajattelen äitiä täällä kotonani ja kirjoitan muutaman sanan hänen muistokseen.

Äiti syntyi köyhään perheeseen, jossa oli paljon lapsia. Tietysti tuohon aikaan, liki sata vuotta sitten, lähes kaikki perheet ainakin maaseudulla olivat köyhiä. Äidin perhe ei siis ollut mikään tavaton poikkeus. Isä oli kuitenkin yritteliästä sorttia. Kun omalta kotipaikkakunnalta ei löytynyt töitä, lähti hän Kanadaan metsätöihin. Kasvava perhe jäi kotiin äidin hoteisiin, ja isä lähetti heille rahaa ansioistaan.

Hän kirjoitteli muitakin kirjeitä. Äiti oli tuohon aikaan noin kymmenvuotias. Isä, minun isoisäni, oli kirjoittanut hänelle Kanadasta kirjeen, jota äiti vielä aikuisenakin säilytti kalliina aarteena. Nyt tuo kirje on minulla tallessa. Kirjeessä isä kyseli tyttönsä kuulumisia ja kertoi saaneensa kuulla, että tältä sujui koulu hyvin. Isä oli siitä ylpeä ja kehotti tyttöään jatkamaan ahkerointiaan. Myös hän kehotti tätä tottelemaan äitiä ja auttamaan pienempien lasten hoidossa.

Siitä, kuinka kauan äidinisä Kanadassa oli, ei minulla ole tietoa. Sekin on niitä asioita, joista olisin halunnut tietää, mutta en koskaan äidin vielä eläessä tullut kysyneeksi. Arvelen, että hän viipyi siellä ehkä vuoden tai kaksi. Rikkaana miehenä hän ei sieltä palannut, vaan elämä jatkui yhtä köyhänä kuin se aiemminkin oli ollut. Kun äidin isä sitten kuoli vähän yli neljäkymmentävuotiaana, oli äiti itse jo naimisissa ja hänellä oli omia lapsia.

Äiti oli lahjakas tyttö. Vielä eläessään hän kertoi, että olisi halunnut jatkaa opintoja pitemmälle kuin kesken jääneen kansakoulun verran. Siihen ei kuitenkaan köyhissä oloissa ollut mahdollisuutta. Elantoa oli lähdettävä hankkimaan heti, kun kynnelle kykeni. Jo kotona ollessaan joutui äiti osallistumaan raskaisiin metsätöihin. Ihan hakkuuhommiin hän ei joutunut, mutta uitettavien tukkien kuorintaan kylläkin. Se oli rankkaa työtä käsipelillä varsinkin tytöille ja naisille, mutta leipä oli revittävä sieltä, mistä sen irti sai.